perjantai 30. marraskuuta 2012

Snow scene

Otsikko eli snow scene on biisi joka on soinu koko päivän päässä koska sataa lunta xD mutta tosiaankaan tosta lumesta mä en pidä tipan tippaa, kauheeta mönjää joka kastelee sukat -.-

Tänään sitten kävin kampaajalla ja tulos oli tämä :)


hieman geeliä, lakkaa ja tupeerausta niin hiuksistani saa näinkin pörröiset ^^


olen ihan tyytyväinen. Saparotkin muistuttaa ainaki enempi ku ennen Boun saparoita :3 Näillä mennään sitte ainaki siihen saakka että otsatukka on kasvanut riittävästi...

Äsken kävin ostamassa ittelleni joulukalenterin :'D ja lahjapaperia, saatte ihmiset söpöön nallepaperiin käärittyjä paketteja^^

Sitten kans tänään taas vaihteeks toiminu ihmis suhde neuvojana xD jajaja piirtäny Terukin synttäri kyltin valmiiks. Meen huomen kuvaa itteni ja sen Ronjacchille. Harmi vaan kun en voi olla sielä pitempään koska olen kuulemma "liian kipee" -.-

tässähän tämä Terukin synttäri kyltti :)
 Jaa nyt lauman esittely osa 3. Laura

Lallan oon oon tuntenu kuutisen vuotta. Tutustuttiin kolmosella ja eka mitä koskaan sanoin lallalle oli "sulla on kiva penaali" :D sanoin tämän kun olimme menossa elämämme ekalle ruotsin tunnille. Lalla on ihana ja hullu ihminen, jota innostuessaan on erityisen vaikea estää tekemästä sitä mitä hän on päähänsä sattunut saamaan. Lallan kanssa on kanssa keksitty ja tehty kaikkea mahollista tyhmää xD kuten eksytty suppaan, keksitty lätty leikki xDDD, leikitty perinne leikkiä aina ku oon ollu niillä ja meijän jutut on aina jotakin erittäinjärjellistä...x'D Musta tuntuu että oon itekki hommannu Lalleliinille ikimuistosii hetkiä esim, se kun hän lainasi ekat mangansa ja kasasin sille puolet kirjaston mangoist syliin ja toteen et "etköhän sä näillä alkuun pääse" :D Lalla on vaan ihan mahtava ihminen ja me ollaan legendaarinen kaksikko :3

Lallaseni ^^

Ja nyt tämä panda kuittaa~

keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Yuuki on ihan sika sulonen^^

ynf...päätä särkee -.- ja on ikävä bassoa jonka jätin vahingossa koululle ;______;
Enkä jaksanu mennä bändiinkään ja pitäs lukee ussan kokeisiin.
Väsyttääkin...

Aloin kattoo jotain yli söpöjä random animeit x3 ja aattelin et vois cossii jossain tätä

di gi charat nyo: Dejiko
 Se on suloinen ^^

ja koska mulla ei ole muuta postattavaa niin jatkan laumani esittelyä ja ensin saatte kuvan Ronjaccista koska en sitä viime postaukseen saanut :)


Ronja yamaconissa

Sitten lauman esittely osa 2.  Wilma

Willin olen tuntenut nyt kaheksan vuotta. Tutustuttiin yhden Annan kautta ykkösellä ja vaihdoimme molemmat Anttilanmäeltä Lotilaan musaluokalle kolmosella. Elii ollaan oltu samalla luokalla niin ala kuin yläastekkin.
Will on mua hiukan pidempi ja aina vähän pihalla asioista, mutta se ei menoa haittaa. Jos pitäs valita Williä kuvaavin anime hahmo se ois ehdottomasti Azumanga daiohin Osaka x)
Tämän ihmisen kanssa on vuosien saatossa tullu keksittyä kaikkea tyhmää ja ikimuistoista kutan Pellervo-pallo, pingut Pim ja Pom ja Jenni Naikkonen. Mitäs tässä vielä muuta kertoisi...älyttömän tyttömäin tyttö (toisin kuin minä), pelaa salibandyä ja soittaa pianoa ja on timoteissa...
Koulussa Will on ehdottoman luotettava kemian läksyjen suhteen xD
jaa tässä hän on :)

Ja näin ohimennen vielä että An cafen yuuki on vihdoin paljastanut silmänsä ja hiuksensa faneilleen :)

Se on söpö :3

Ja nyt Pandailen itseni takaisin ussan kirjan ääreen. Heippan~

maanantai 26. marraskuuta 2012

hoidon tarpeessa(ko)

Mä taidan olla pahemmin sairas ku vaan flunssassa. Todistin sen tänään, sillä aloin siivota aivan itse ja omatoimisesti huonetta ja nyt on kaapin ja kaikki pöytä tasot siivottu...oudon siistiä täälä...

Tänään basso tunnilla tunti meni taas puhumiseen, tosin tällä kertaa aiheena ei ollut japani vaan vaihteeksi futis. Kyl myö yritettii jotain soittaaki mutta se meni miukumiseksi koska mä en osaa >.<
Ronjacchi et voi väittää mua enää hyväks. Ja tunnin jälkeen puhuimme vielä yleisesti jotain...ja kävellessäni consalla olin saada sydänkohtauksen, miettikää nyt ku kävelet pimeessä, hiljasessa ja ahtaassa käytävässä consan kellarissa ja sit yhtäkkii joku alkaa oven takana vetää jotain hulluu rumpu sooloo. En ainakaan säikähtäny.

Sitten mietin miksi ihmeessä mä törötän tällä planeetalla. Onks mulla ja mun elämällä mitään tarkotusta? Jos on ni joku fiksu tai vähemmän fiksu vois tulla kertomaan sen mulle, koska en itse sitä ole vielä onnistunu jostakin maanrakosesta kaivamaan. Mietin kans et kuin moni jäis suremaan mua (muut ku perheen jäsenet) jos nyt jättäisin elämän taakseni. En siis ole aikeissa tehä itsarii tai mitää, mutta mietin kuitenkin. Tosin jos Ronjaliininiinini menee tappaa ittensä ni sitte ihmis populaatio tuhoutuu, koska sitte mä teen itsarin ja sit joku joka salaisesti rakastaa mua ni tekee kans itsarin ja sit joku sen kaveri tekee itsarin ku se teki itsarin ja sit sen perhe tappaa ittensä ja sitte niitten ystävät kans lähtee tuonpuoleisee ja sit lopulta kaikki maapallon ihmiset kuolee pois. Että Ronjapieni älä jookos tee itsarii tai muutenkaan häivy tästä maailmasta ihan vielä muuten sienet valtaa maailman :3

Basso tunnin jälkee mietin että voisin ihan teidät tylsistyttääkseni kertoo vähän vaikka laumastani.
Ja ensin esittely vuoron saa paljon puhuttu Ronja ^^

Harva tuskin tietää että me ollaan tunnettu pitempään ku tämä syksy jonka aikana Ronjast on tullu mun paras ystäväni. Me tavattiin ekan kerran kaks vuotiaina päikkärissä ja ehittiin olla kavereita noin vuos, kunnes Ronjan perhe muutti. Siltä ajalta mä en muista hirveesti, mutta Ronjaccil oli sillon pitkät blondit ja ku näin hänet ekan kerran sil oli keltanen paita jossa luki jotain punasella. Älkää kysykö miten voin muistaa tollasia :D ja tilanteita jotka on jääny mieleen on ollut esim. se kun en halunnut syödä kaurapuuroa ja viskoin sen sitten kaverini päälle, sori vaan Ronja. xD Ja olin mä Ronjaliinin kai 3v synttäreilläkin...en tosin muista sieltä muuta ku et me ei meinattu millää löytää perille...
No mutta päädyimme sitten samalle ala-asteelle kolmoselle, mutta minut oli unohdettu ja itse olin niin ujo etten uskaltanu koskaan ilmasta olemassa oloani.
Seiskalla sitten tapasimme toisemme aikalailla yhden Emman kautta, koska Emma tuli ilmottaa mulle ja Lallalle että Ronja tulee meijän kanssa desuun. Siinä keväällä sitten Lalla alko höpisee Ronjalle ja mä satuin aina seisoskelee kans lähettyvillä.
Sitten yhtenä aurinkoisenä kevät päivänä kympin välkällä Ronja näytti mulle, Lallalle ja Hendelle kuvan ittestään joskus pienenä ja kysy "oonks mä voinu näyttää tolta?" ja totesin sitten että "kyllä sä olet näyttäny tolta, oon nähny sut ton ikäsenä" ja Ronja sun ilmees XDDDD olit niin sulponen tuijottaessas mua suu auki ja sen näkösenä et pyörryt kohta :DDD Ja niin Ronjacchi vihdoin muisti miut taas :3 tosin mä kyllä ihmettelen vieläki miten sä oot voinu unohtaa mut, koska kaikki on aina sanonu et oon vaan kauheen mieleen painuva ihminen :'D no mutta ei se mitään, kuhan et unoha mua enää^^
Nykysin Ronja on mulle ehdottoman tärkee ja yks ainoista johon oikeesti luotan 100 prosenttisesti. Hän on pieni ja suloinen ja ihana ihminen, älä koskaan Ronjacci katoa elämästäni :3
(laittasin viel kyseisestä henkilöstä kuvan jos se vastais mulle, mutta laitan ens postauksee jos hän antaapi mulle luvan ^^)

Ja nyt heippan~

sunnuntai 25. marraskuuta 2012

nöyrimmät pahoittelut postailu tahdistani, anteeksi.

Anteeksi etten oo postannu vaikka niin lupasin, ei oo vaan ollut postattavaa...ja nyt mietit miksi en postannu sitä yhtä novellia josta puhuin niin siksi että se katosi. Kännykkääni tehtiin ihmepäivitys ja se katosi sieltä sen aikana. Uuestaan en jaksa kirjottaa joten saatte venata sen aikaa että oon kirjottanu seuraavan.

Viime viikosta mä en muista paljoo muuta ku et oon ollu kipeenä enkä päässy keskiviikkon ja perjantain bassoilee, mikä hiukkasen harmittaapi...mutta harkkojen väliin jääminen ei niinkään vaikka oisin saanu vitosen jos oisin käyny kaikissa...ja teitä kiinnostaa taas tosi paljon.

Tänään sitten käytiin mummolassa syömässä ja mummi piti taas kerran mulle luennon patalappujen tärkeydestä ja et mun pitäs tehä kavereille vaan patalappuja joululahjaks...olkaa ihmiset siis onnellisia että mulla ei oo tapana noudattaa mummoni käskyjä ainenkaan tässä asiassa.
Sitten sain ihme kyllä myös raivattuani hiukan kaappeja...neljäsosa kamoist ainaki lentää pihalle tästä talosta.

Lisäksi kiitos siitä että mulla on ainakin yksi ihminen johon voin luottaa sata prosenttisesti, koska taas tänään tarvitsi purkaa päätä hieman, kiitos erään nimeltä mainetsemattoman ihmisen. Ja sinä jonka takia puhumis tarve tuli niin anteeksi, mutta asia on niin miten jo sanoin eikä muutu. Mulla on pari painavaa syytä siihen miksi näin on eikä niitä niin vaan poisteta ja ne on ihan sun parhaakses, usko tai älä. Mä en tee mitään siks että tahtosin satuttaa sua joten toivon ettet ole mitenkään maassa vaikka tuskin asioita ihan heti voit päästäsi poistaa. Ja en tahdo myöskään välejämme rikkoa jos tuokin ajatus on päähäsi sattunut pälkähtämään.

Saan olla myös kiitollinen siitä että on joku joka on huolissaan musta ja mun tekemisistäni ja voin sanoo et oot mulle ihan sairaan tärkee. Älä koskaan katoa tästä pimeästä maailmasta koska mä en löydä mihinkään ilman sun kaltasta pelastavaa enkeliä. Mä tarviin jonku joka sytyttää valot sillonku joku käy ne sammuttamassa...sitä tapahtuu aika usein, että kiitos kun olet olemassa, et ole lainkaan turha.
Mussa ja Ronjacchis on aika paljon samaa...meitä molempii on käsketty mene psykiatrille ja kummankaan touhuista ei välitetä ylenpalttisesti ja sit oli viel jotain mitä en enää muista...

Mutta siis kiitos Rojacchini kun olet tällä planeetalla jaksat aina kammeta mua jaloilleni ja te jotka väitätte Ronjan olevan epäluotettava hiippari, varokaa vaan, mä olen nimittäin myös maapallolla ja mun laumasta ei puhuta mitään mikä ei pidä paikkaansa sen enmpää ku se että mä olisin muuttunu viime yönä vihreäksi.

Mutta nyt panda kuittaa~

maanantai 19. marraskuuta 2012

palelee...

Terve immeinen tai alien ihan kummin vaan :) Kiitos taas että jaksat kallista aikaasi tuhlata tämänkin turhan blogin lukemiseen. Aika tosiaan näyttäis olevan kallista ja sitä on aina liian vähän. Tänäänkin harkoissa kuus pelaajaa ja valmentaja. Oli aika jännät harkat...
Toissa päivänä meillä oli vieraita ja katteltii kuvia tanskan reissulta (...oisko ollu vuonna 2005, se reissu siis) ja ne oli hirmu sulosii monet ku mäkin ollu sillon vasta seittemän x3
Eilen käytiin pikkuveljeni kummeilla ja myö tai siis porukat on niitten nuorimman kummeja ni niillä. Anteeksi että tännekkin kerron mutta oli hirveän sulosta kun Siiri (oisko kohta 3v) luuli Takuyaa isosiskokseen, kun katto kuvii mun kännykästä :3
Tänään sitten koulussa taas vaihteeks ihan unessa...tosin matikan tunnilla sain ennätyksellisesti laskettua jopa melkein koko ykkös tehtävän xD Bilsas meil oli joku mikä lie koe...en ollu lukenu siihen että mitään kovin hyvää lopputulosta en uskalla odottaa, mutta siedettävää kyllä..ehkä...kai...:D
Muuten sitten yritin taas stalkata rumpaliamme ruokalan ikkunasta...sori vaan Akio. Ja tapoin muutaman reiskan kävellessäni puoliunessa niitä päin...ja teitä kiinnostaa taas tosi paljon.
Oikeesti mä en ossaa kirjottaa tänne mitään kiinnostavaa, varmaan nukahatte kaikki jotka yritätte tätäki lukea....
No jospa huomenna tai yli huomenna tai yliyli huomenna sais tänne ton yhten novellin niin saisittepi edes jotain mielenkiintosempaa luettavaa...jos nyt nekään ylipäätänsä on mitenkään kiinnostavia. (epäilen suuresti)
Muta nyt panda voisi kaivautua nukkumaan, väsyttää aivan kamalasti kun en saanu päiväl nukkua...mun uni rytmini on vähän jännä...mutta siis hei joo öitä~

perjantai 16. marraskuuta 2012

pikapäivitys

Moiiii ihmiset. Tänään sain tietää olevani tuhoo tuomittu kuten kaikki muutkin 98 syntyneet koska kun ottaa luvun 666 ja kertoo sen luvun numeromäärällä eli kolmella niin tulee 1998.
Muuten tänään siivoillu ja jeesiny Dosua tyttöjen ihmeellisessä maailmassa ja nukkunut.
Huomen tulee vieraita ja ois harkat -.- (en haluu mennäääää....) ja pitäs ehtii siivota viel omahuone ennen vieraitten tuloo...huh jajaja Ronjacchii haluisin jo alottaa sun joululahjaa, tuut rakastuu siihen^^
mutta eipä tässä siis kummempia, moidoo. :)

torstai 15. marraskuuta 2012

rapunen ja leitsona xD

tämä on postaus yritys...mulla ei ole siis postattavaa :D

no jos alotetaan eilisestä ni oli aika...ihana -.-...päivä. Muuten vaan kun eka perjaattees myöhästyin koulust, päätä särki, kurkku kipee ja maha kipee ja väsytti. Matikan tunnilla...nukuin...ja muutenkin päivä meni sen verran mukavasti että sain mukavan muiston sormeeni...älkää lapset siis leikkikö nuppineuloilla.
Bänditunti oli oikeestaan ainoo nautittava asia ruotsinläksyjen lisäks eilen. Ronjacchini raahautui stalkkeroimaan sitä ja iskin sen sitte tuuraamaan vokalistiamme. x) Kai sie Ronja löysit jo sen tokan säkeistön sanat? O.o
Siinä sitten yritimme soittaa jotain ja ihmettelen vieläkin miten pikku stalkkerini voi väittää mun olevan hyvä basisti koska ne mitä mun piti niis biiseis soittaa oli tajuttoman helpot ja tipuin koko ajan silti...mutta kiitos kun tulit stalkkaa, koska se piristi päivää kummasti.^^
Illalla sitten kuuntelin faijani otaku dissaamista...että kiitos mukavasta illasta juu, en muutaku muutenki hyvällä tuulella että mun laumani dissaus paransi oloani hyvin suuresti...

Tänään sitten ollu taas väsyny vaikka oonkin nukkunu enempi ku mitä normisti ja nyt illalla keksiny Ronyappysen kanssa horoskooppimerkkejä an cafelle ja ittellemme.
Teruki on skorpionimies, Kanon ja mie ollaan rapusia, Miku on kaurismies, Takuya vesikauris ja Ronja, Yuuki ja Bou on leitsyitä.
Kyllä, meillä on hauskaa. :D

eipä mulla sitten muuta...ja koska mulla ei oo koskaan mitää kunnon postattavaa, ni jos teil on vaik jotain mitä haluisitte tietää must ni kysykää täälä tai faces tai jossain, miten nyt mut sitte kiinni saattekaan. voin sitten yrittää vastata. :)

Panda sanoo nyt hei hei :3

tiistai 13. marraskuuta 2012

väsyttää, ahistaa, ärsyttää ja on ikävä...

Väsyttää koska en oon nukkunu kunnolla, ahistaa koska koulu ja eräät nimeltämaintsemattomat ihmiset, ärsyttää ne samat nimeltämainitsemattomat henkilöt jotka taas vaihteeksi yrittävät tehdä elämästäni muussia ja työntää mua tosi alas ja ikävä an cafee. Keikast on nyt viikko ja mulla on niitä sulosia ihmisiä aivan kauhea ikävä. Toivottavasti ne pitää lupauksensa ja palaa Suomeen ja mahdollisimman pian.
Mutta mur, miuu ja sniif. Musta tuntuu että muutama ihminen tosiaan haluaa päästä musta eroon ja sanompa vaan että sen voi kyllä tulla kertomaan ihan suoraan päin naamaa.
Olen vieläkin sitä mieltä ja kantani asiaan on varmentunut entisestään että futis on sieltä jostain syvältä ja että mä en sitä tahdo jatkaa. Mulle hyvä että edes puhutaan joukkuees ja mä tiedän että jos mä jäisin nyt pois ainakaan osaa se ei haittaisi lainkaan. En usko että kovin monikaan jäisi huutamaan mua takas ja jos tämä ei pidä paikkaansa niin kiitos senkin voisi ilmaista. Lisäksi mua ärsyttää se että aina kun otan puheeksi futiksen lopettamisen faija alkaa selittää että mieluummin mä voisin lopettaa cossaamisen, coneilun, miitailun yms. otaku touhut, mutta herra ei taida tajuta että joukkueessa mulla ei oo ku ehkä yks joka välittää musta yhtään mutta otaku porukoista mä tiedän että jos mä nyt kuolisin ni ne ois oikeesti tosi maassa ja voisivat lähteä jopa mukaani. Ja sitten mietitään kummassa seurassa olen mieluummin? Joukkueessa vai otaku laumassani? Ja oikein meni, otakujen parissa tottakai. Mä voin vaikka saman tien heivata koko futiksen hevonkuuseen, kun ei mulla oo muuta merkitystä ku olla työkalu. Kukaan ei kaipaa mua sinne sen takia että mä oisin jotenkin erityisen mukava ihminen ja jonka seuraan halutaan välttämättä. Se on vissi tosi asia että joko mä olen sairaan epäsosiaalinen tai sitten mua ei yksinkertasesti kaivata. Mä olen vaan pelaaja ja siinä se.
Anteeks et täst tuli tällänen hirvee angsti postaus, mutta johonkin mun on pakko päätäni purkaa.
hyvää yötä, panda kuittaa~

maanantai 12. marraskuuta 2012

Vihaan maanantaita

Juuba duuba daaba moi :) Tänään sain taas kerran huomata että minua pidetään ylettömän vähä älysenä, kuurona ja sokeana, mutta ihmiset valitettavasti en sitä ole. Tiedän kyllä mitä puhutte ja teette. Muutamien ihmisten käytös sai mut taas vaihteeksi jokseenkin ärtyneeksi ja toivoisin että henkilöt itse tajuaisivat kuinka lapsellisia ovat.
Mua ei kans nykysin kiinnostas enää yhtään pelata futista ja se taas johtuu siitä että yksinkertasesti ainoa mistä mä voin pelatessa ja muutenkin futis touhuissa nauttia on vastustajan runnominen. Musta tuntuu hirveen usein että mua pidetään outona, eikä mua vaan oikein ymmärretä, koska olen otaku ja cafekko, koska en pyöri samanlaisissa porukoissa kuin muuta, koska pukeudun erilailla ja koska olen muutenkin ihan erilainen kuin kaikki muut.  Muutenkin kiinnostus futiksesta on pahasti lopahtanu, enkä vaan jaksas millää raahautuu aina harkkoihin ja peleihin. Ei vaan kiinnosta enään.
No mutta positiivisempiin aiheisiin. Sain tosiaan suostuteltua bändini soittaa jotain an cafen biisei ja ittekseni oon opetellu nyt 1/2. (<--- toi on siis biisin nimi) ja aletaan varmaan soittaa seuraavaks ehkä alonea tai orange dreamia.
Ja sain ton an cafe ficin nyt kans valmiiks että saate sen nyt vihdoin ja viimein. Ensin tosin kerron sen verran että kun luette niin niille jotka ei oo japani ihmisiä niin tiedoksi että Takuya lausutaan Takuja, Yuuki lausutaan Juuki ja nyappy njappi. Ja vielä siltä varalta että ette satu kuuntelemaan an cafea niin tässä on henkilöt.


oik. basisti Kanon, kosketin soittaja Yuuki, vokalisti Miku, kitaristi Takuya ja rumpali Teruki

An cafe ficci jolla ei ole nimeä

Oli tosi kylmä. laskin kasan piuhoja maahan ja tiirasin palotikkaita seinässä. Tikkaiden vieressä oli juuri ihmisen mentävä tuuletuskanavan suuaukko ja Takuya oli juuri tunkemassa kitaraansa siitä sisään, Terukin yrittäessä kiivetä ylös bassorumpu selkäänsä köytettynä. Ihmettelet varmaan miksemme yksinkertaisesti käyttäneet ovea, mutta siihen meillä on syymme. Syy yksi on se että takaovi on jäätynyt yöllä kiinni, eikä aukea ja syy kaksi se että jos käyttäisimme pääovea rakkaat cafekkomme ryntäisivät pyytämään nimmareita ja haleja, jolloin sisälle yrittäminen olisi silkkaa itsemurhaa. Niinpä olemme päättäneet ryömiä tuuletus kanavia pitkin sisälle.
Kävelin autolle ja nostin sieltä pianoni. Olin viimeinen jonka piti roudata kamansa tikkaita ylös. Sidoin soittimen selkääni ja aloin kiivetä Kanonin jäljessä ylös. Juuri kun olimme molemmat saaneet soittimet tuuletusaukkoon, kuului ikävä rusahdus, toinen, kolmas ja neljännellä rusahduksella tajusimme kaatuvamme kovaa vauhtia taakse ja alas. Roikuimme rystyset valkoisina tikkaissa jotka ruuvi kerrallaan irtosi seinästä ja jotka lopulta rysähtivät maahan. Kuului hirveä rysähdys ja sitten minun ja Kanonin ulvontaa. Terukin pää ilmaantui tuuletuskanavasta.
-Herranen aika, mitä te oikein metelöitte? Meidän piti mennä sisälle vähin äänin ettei saada taas cafekko ryntäystä päällemme ja täällä te ulvotte kuin susilauma.
Katsoin Kanoniin joka yritti kammeta tikkaita päältään ja sitten taas Terukiin.
-Luuletko että tippuessamme seinältä jäätyneeseen maahan voisimme olla hiljaa? Kysyin kohottaen kulmakarvojani.
-No okei, ette ehkä, mutta nyt hiivitte hiljaa takaovelle. Roudaamme soittimet ensin salin ja sitten tulemme murtamaan sen oven. Teruki sanoi ja katosi taas tuuletus kanavaan.
Kanonin aseteltua tikkaat seinän viereen, kävelimme ovelle, istuimme portaille ja jäimme odottamaan. Kanon hyräili nyappy in the worldiä ja minä puhaltelin käsiini pitääkseni ne lämpiminä. Vähitellen meitä alkoi jo hieman epäilyttää, oliko meidät kenties unohdettu, sillä olimme istuneet siinä jo yli puolituntia. Vähän ajan kuluttua Miku kuitenkin ilmestyi ovelle.
-Anteeksi, meillä tuli hieman ongelmia soittimien kanavasta alas saamisen kanssa, siksi kesti. Hän sanoi ja virnisti.
-Teruki on vieläkin jumissa bassorumpunsa kanssa.
Nousimme ylös ja kävelimme sisälle. Seurasimme Mikua suureen saliin jossa Takuya ja muutama Nosturin henkilökuntaan kuuluvaa henkilöä yrittivät nyhtää Terukin rumpuja tuuletus aukosta. Terukia itseään ei näkynyt, mutta kuului sitäkin paremmin kun hän kiroili ja yritti päästä pois. Lopulta turvauduimme sahaan ja suurensimme aukkoa hieman.
Kun Teruki oli päästetty ahdingosta ja loputkin soittimet oli saatu lavalle Miku ilmoitti menevänsä tupakalle. Minä ja Kanon lähdimme hänen mukaansa.
Ulkona oli pakkanen kiristynyt ja säälimme ulkosalla jonottavia fanejamme suuresti. Stalkkasimme heitä nurkan takaa näyttäytymästä kuitenkaan pahemmin. Kanon harkitsi heittävänsä jotakuta jonossa seisojaa lumipallolla, mutta aloimme olla sen verran kylmissämme, että päätimme mieluummin palata sisälle kuin alkaa pitää meteliä itsestämme. Painoin ovenkahvan alas ja nykäisin. Se ei kuitenkaan auennut. Käännyin katsomaan Mikua ja kanonia.
-Mikset avaa ovea? Miku kysyi.
-Yritäppä itse avata. Vastasin ja siirryin hänen taakseen. Miku yritti rempoa ovea auki, mutta turhaan.
-Kuka perkule on lukinnut meidät ulos?  Hän karjaisi ja kääntyi meihin muihin päin. Vokalistimme syyttävä katse sahasi minun ja Kanonin väliä ja pysähtyi basistiimme.
-Kuule Kanon, tämä ei ole yhtään hauskaa. Kai sä otit avaimet kun tulit ulos viimeisenä ? Hän kysyi.
-Mä luulin että sä otit avaimet. Kanon totesi yks kantaan.
-Eli meillä ei ole avaimia, ovi on lukossa ja kaikki muut on salissa toisella puolella taloa, joten kukaan ei kuule meitä. Jes, hyvin menee. Miku puuskahti ja potkaisi vielä kerran ovea.
-Mitäs nyt? Kysyin.
-Ei kai auta muu kuin mennä pääovesta. Kanon sanoi ja hieroi Käsiään lämpimiksi. Miku näytti miettivän jotakin.
-Niin, ei kai tässä tosiaan muu auta. Hän totesi viimein ja lähti kävelemään talon nurkalle, meidän seuratessa pärässä.
Kurkistimme varovasti kulman takaa, yhä vain kasvavaa cafekko jonoa. Vetäisimme kaikki yhtäaikaa huppariemme huput päähän ja mahdollisimman syvälle silmille. Kävelimme muina miehinä jonon ohi kohti ovea. Tunsin kun kymmenet, ehkä sadat silmäparit jäivät tuijottamaan. Ängimme jonon läpi ja olin onnellinen että olin ottanut vain randomisti jonkun hupparin naulakosta, sillä selässäni luki nyt vartiaja, eikä kukaan kysellyt mitään kun menimme sisälle. Kanonia ja Mikua sen sijaan tuijotettiin huomattavasti enempi. Vasta kun olimme turvallisesti monen oven päässä ulko ovesta, vedimme huput päästä ja uskalsimme taas puhua ja hengittää. Marssimme saliin jossa Takuya viritti jo kitaraansa ja Teruki asensi symbaaleja kohdilleen. Keikan alkuun oli enää puolitoista tuntia ja Vip-vieraat päästettäisiin ihan kohta sisälle. Kävelin lavan taakse, pukuhuoneeseen ja katsoin että peruukki oli hyvin ja lasit kunnossa. Takuya, Teruki ja Miku käveli huoneeseen nauraen jollekkin mitä Miku oli juuri sanonut. He istuivat tuoleille huoneen reunoille ja vaipuivat ajatuksiinsa. Meitä kaikkia jännitti.
Samassa Kanon ja tulkkimme ilmaantuivat ovelle. Tulkki selitti että Vip-vieraat olivat jo sisällä ja että meidän pitäisi jo mennä. Nousimme ja lähdimme Miku etunenässä kulkemaan narikoille.
Vip-tilaisuudessa jaoimme nimmareita ja halasimme fanejamme jotka kuvasivat meitä taukoamatta ja tunti kului äkkiä. Palasimme lavan taakse johdattaen samalla vippiläiset saliin. Hetkessä alkoi muutakin virrata muutakin yleisö paikalle ja jännitys sisällämme kasvoi. Olimmehan me esiintyneet paljon, mutta jännitys tuli aina juuri ennen lavalle menoa. Cafekot huusivat meitä jo lavalle.
Miku nyökkäsi Terukille ja hän asteli lavalle huuto ja taputus myrskyn saattelemina. Sitten oli minun vuoroni astua lavalle.
Pompittuani lavalla hetken, vetäydyin omalle paikalleni koskettimien taakse. Teruki virnisti rumpujensa takaa. Sitten lavalle saapastelivat vielä Kanon, Takuya ja Miku.
-NYAPPYY!!! Miku karjaisi ja sai yleisön huutamaan entisestään. Aloitimme Maple gunmanilla ja tunnelma räjähti heti kattoon. Tunnit kuluivat taas hujauksessa. Toisiksi viimeinen kappaleemme Bonds kizuna alkoi.
Biisi oli noin puolessa välissä kun Mikun ilme muuttui ja ääni vaimeni hieman. Hän katsoi huolestuneen näköisenä yleisöön ja näköjään myös Kanon oli huomannut saman kuin Miku. Silloin huomasin itsekkin outoa liikehdintää yleisössä. Soitto jatkui, muttei niin varmana kuin hetki sitten. Samassa Miku lopetti laulamisen ja loikkasi alas lavalta. Hän töni tunkevia cafekkoja pois tieltään ja pysähtyi kaiken keskelle. Fanit olivat lopettaneet tunkemisen ja jättivät tilaa Mikun ympärille. Kaksi tyttöä makasivat lattialla, tai toinen istui ja piteli päätään ja toinen makasi vain puoliksi tajuissaan.
-Oh my god. Miku kuiskasi. Joku cafekoista selitti hänelle englanniksi mitä oli tapahtunut ja Miku huusi meidät luokseen. Hän kertoi toisen kaatuneen ja toisen auttaessa häntä ylös he olivat molemmat saaneet iskun päähänsä. Kanon nosti tajuttomamman syliinsä ja Teruki auttoi toisen ylös ja piti häntä pystyssä. Miku sanoi cafekoille palaavansa pian ja sitten veimme tytöt pukuhuoneeseen lavan taakse. Toinen laskettiin sohvalle ja toinen jäi istumaan tuolille oven viereen.
Miku ja minä palasimme lavalle hämmentyneen yleisömme eteen.
-Jatkamme tuota pikaa. Miku sanoi ja sai yleisön puhkeamaan taas huutamaan ja taputtamaan. Hetken aikaa höpisimme cafekoille mitä päähän sattui pälkähtämään, kunnes Kanon, Takuya ja Teruki tulivat lavalle ja pääsimme vetämään keikan kunnialla loppuun.
Keikan jälkeen palasimme pukuhuoneeseen. Toinen tytöistä kuljeskeli ympäri huonetta ja toinen istui sohvalla hieman huonovointisen näköisenä. Kanon käveli istujan luo ja kumartui sen verran että sai kasvot tämän kanssa samalle korkeudelle.
-What's your name? Hän kysyi.
-Häh? Tyttö kysyi.
-Your name? Kanon toisti.
-Aaa, Aada. Tyttö vastasi ja tuijotti Kanonia.
-Are you ok? Are you able to stand? Kanon jatkoi.
-juu... Aada vastasi hieman epävarmasti, sillä ei ollut aivan tajunnut lausetta.
-Good. Kanon sanoi ja hymyili. Hän vetäisi Aadan ylös, joka tosin horjahti, mutta Kanon piti hänet pystyssä.
Teruki jutteli Rpnjaksi esittäytyneen tytön kanssa, Miku räpelsi kännykkäänsä, Takuya puhui tulkin kanssa jotakin ja Kanon yritti puhua Aadalle, joka ei tuntunut tajuavan paljoakaan, joten Takuya ja tulkkikin liittyivät keskusteluun. Itse istuin ja tarkkailin muita.
-Onko teillä nälkä? Miku kysyi yllättäen. Muut kääntyivät häneen päin ja tulkki selvensi kysymyksen tytöille.
-Ajattelin että voisimme mennä kaikki syömään, mä tarjoan. Miku jatkoi ja katsoi vuoroin jokaista meistä. Kuului hyväksyvää mutinaa ja vaihdettuamme kamat lähdimme ulos pakkaseen. Aadakin oli alkanut tajuta Kanonin höpinöitä ja he juttelivat tulkin avustuksella animeista ja basson soitosta. Aadakin oli kuulemma otaku ja basisti. Miku hyräili vieressäni jotakin sävelmää jota en tunnistanut.
-Mitä hyräilet? kysyin
-Keksin uutta biisiä, ajattelin omistaa sen näille kahdelle. Hän vastasi ja nyökkäsi tyttöihin. Nyökkäsin vastaukseksi ja vilkaisin Kanoniin joka oli juuri ottanut Aadan kiinni, tämän meinatessa liukastua. Teruki ja Ronja kävelivät vähän takanamme ja lensivät molemmat nurin astuessaan samaan kohtaan missä Aadakin oli meinannut kaatua.
Syötyämme Ronja sanoi hänen isänsä tulevan hakemaan heitä. Tytöt halasivat meitä kaikkia ja Aada takertui etenkin Kanoniin. Takuya ja Kanon antoivat molemmille plektrat, me muut kiitime heitä suuresti seurasta ja Miku kertoi uudesta biisistä jonka omistaisi heille. Tiesin että meille kaikille tulisi heitä ikävä.
The end~



sitten vielä yksi kysymys. Kumman näistä tekisin seuraavana cossinani? ^^

Bye Nyappy~

lauantai 10. marraskuuta 2012

miuuuuu...en keksi otsikkoa...

Heipparallaa taas vaihteeksi. Eilen en ehtinyt kirjottaa mitään joten alotan nyt eilisestä. :)
Elii koulussa ei tapahtunu mitään ihmeempiä. Ekat tunnit meni kattoes jotain ruotsin kielist näytelmää josta en tajunnu muuta ku et ne tarinan ainoot tyypit joita siis oli kaksi rakastivat toisiaan ja kuoli lopussa ja jossain kohtaa puhuttii kans jostain koirasta...
Sitten illalla oli kyykän kauden päätös tilaisuus johon mut pakkoraahattiin. En saanu edes mitään palkintoja joten oli ihan turha tilaisuus.
Sitte tänään oli Lahden viihdekuoron, tipalan lukion poikakuoron ja meijän eli siis Tipalan 8.lk kuoron isänpäivä konsertti. Me saatiin sellaset aivan kamalat esiintymis asut, anteeksi ihanat raakasilkkiset tunikat, joissa me näytettiin ihan joltain sairaala työntekijöiltä. Häivyin sieltä väli ajalla himaa. Sitte ku porukat ja molemmat isovanhempani oli kuunnellu konsertin loppuun ne tuli meille. Syötiin jotain piirakkaa ja kakkua....
Ja anteeksi Ronjacchi, sinua tosiaan luultiin joksku japanilaiseks xD en kyllä tajua miten mummi susta japanilaisen saa mutta niin se kuitenki luuli.

Novelleja yms. saattee ku jaksan kirjottaa. Sen An cafe ficin kirjotan varmaan huomiseks jos vaan mahollista ja Seuraavan novellin yritän tehtailla ens viikolle :3
Ja nyt ei muuta kun kirjottaa ficcii ^^
bye nyappy~

torstai 8. marraskuuta 2012

heippa apinat...siis lukijat :)

juu tota tota tänää alkanu kaavailee yhtä fikkii (kirjotetaaks noin), kiitos Ronjachini ideasta ^^ nää meijän suunnitelmat Kanonin käsivarsille kuolemisesta mä taijan kyllä jättää pois...XD ois liian surullista, mutta siitä tulee kyllä jotain tosi kaunista :::DD
Tänään muuten sitte siivoillu vaatekappia ja todennut että mulla hyvä et on esim. t-paitoja ollenkaan, että Ronjaliini saatpi varautuapi taas yhteen trio keikkaan, kuhan porukat antaapi rahaa :)
Sit mun pitäs kans kirjottaa seuraava novelli, juoni on kyl jo suht valmis, mutta en jaksas kirjottaa...voi kun sen vois vaan vetää jollain piuhal suoraan tänne :D ja ja ja sen An Cafe juttuni saatte toden näkösesti ennemmin ku tän novellin, riippuu vähän.
Tänään sain kans vihdoin ton keikalt hommaamani julisteen seinälle^^

täs tää Mikun yleisöön heittämä pullo jonka sain^^
Ja anteeksi että puhun ihan kauheesti vaan An Cafeest, mutta en voi sille mitään, olenhan cafekko :3
Sitten viimeinen asia eli FAIJA, SE FROSTIN LIPPU PITÄS NYT IHAN OIKEESTI TILATA ETTEI NE EHI LOPPUU !!!
hyvä hyvä, kiitos taas ajastasi lukea tämäkin postaus joka ei ollut mitenkään ylen kiinnostava, nyt mie voisin mennä nukkuilemaan kohta. En oo nukkunu lähi aikoina oikein ni tuppaa vähän väsyttämään :)
heippan~

keskiviikko 7. marraskuuta 2012

mä oon nyt ihan rampa mutta mitä ei cafekko An Cafen eteen tekisi ^^

nonniin, niin kuin joku fiksu nyt jo ehkä tajusikin niin tää postaus on omistettu täysin An Cafelle. Olin siis eilen niitten keikalla ja siel oli ihan sairaan ihanaa, mä en ois ikinä halunnu lähtee sielt pois ja ahh se tunnelma siellä ja kaikki <3
No siin alus ennen konserttii mä ja Ronjacchi venattii eka pihalla kolme ja puol tuntii ja sit sisällä joku puoltoista tuntia, eika ainakaan jäädytty tai mitään. xD Siin sisäl odotellessa sitte Ronjacchiparasrakas kustans mulle hupparin ja itse ostin siitä kangaskassin ja julisteen. Sitte heivattiin kamat narikkaa, hupparit päälle ja saliin. siel sit venattii joku tunti ennen ku ne tuli lavalle ja sit ne oli ihan sikä söpöjä ja ihania ja ahh rakastan niitä !!! Mul ei oo enää mitää muistikuvaa siitä millä biisil se alko mut mä hukkasin Ronjacchin ja ihmiset suorasataan liiskas mut sinne. Sitten kun taas löysin Ronjan ni sitte pääs kunnol vetää fureja ja ikäväksemme saimme huomata olevamme melkeen ainoot jotka osas ne, muut vaan pomppi ja kilju.
Sit ne oli ihan sika söpöjä kun ne puhu meille suomee :3 en muista ihan sanatarkasti muuta jotakin tän suuntast se oli.
Teruki: Minä rakasta Suomi ja teitä. Minä toivoa että te laulaa sama laulu kuin minä laula.
Yuukii en muista...
Kanon: Moi,moi. mmm mikä on suomi paras bändi?
Takuyaakaan en muista...jotain se yritti kyl puhuu ja se kuulosti aivan sairaan suloselt, seki alotti "moi, moi"
Miku: Minä rakastaa muumi!!! ...(jotain mitä en muista)... ja sit se alko huutaa: muumipapa muumipapa ja pommii pitkin lavaa muumipehmolelun kanssa ^^
Sit kun mie ja Ronjacchi vedettii niit furei ni ihmiset vaan kaikkos siit meijän ympärilt ja katto meit tosi oudosti...me ollaan siis aika pelottavia ja sit miku katto meit ja hymyli ^^
Sitten sitten siin loppus kanon ja takuya heitteli plektroi yleisöö mut ne ei lentäny mulle asti ;__; ois ollu siistii saada kanonin plektra ku ittekki on basisti mut sitku miku oli tyhjentäny pullonsa ja heitti sen yleisöö ni mie sain sen :333 ja nyt olen pussannut mikua epäsuorasti koska pussasin sitä pulloo xD
Sitte keikan jälkeen tajuttiin ettei me saatu narikast sitä numerolappuu ja Ronjan vedettyy mut talutushihnas pois sielt salist, me mentii säätää narikoille ja saatiin sit onneks kamamme sieltä. Sitte mentii nesteelle ja siten Ronjan faija tuli hakee meijät.
Auto matka meni kertoes kaikkii random muistoi lähinnä päikkäri ja eka-kolmas luokan ajoilt ja sisäistettii me siihen viime kesäkin. Käytii syömäs mäntsälän shellil ja sit vähän ennen yhtä oltii lahes. Viime yönä nukuin semmoset viitisen tuntia ja nyt on paikat jokseenki jumis ja väsyttää.
Mutta suuren suuri kiitos An Cafelle, olette parhaita, olette mun elämäni, olette söpöjä.<33333333
Ja iso kiitos myös Ronjacchilleni, ilman sua en ois ikinä päässy sinne. Kiitos ja kumarrus sulle siis.^^
ja nyt Panda sanoo, Hejdo ja menee kirjottamaan vokalistilleen antikuitten biisien sanoja koska se vihdoin suostu laulaa japaniks ^^
moidoo~

maanantai 5. marraskuuta 2012

yksinäinen lapsonen helsingissä

juu eli tänään olin hesas ja koska Hende meni ja sairastu ni en tuntenu siit meijän ryhmäst kunnol ketää ja hiimuilin sitten pitkin helsinkiä yksinäni. Käytii amos andersonin taidemuseos ja eduskunnas ja sanomatalossa ja yksinäni kiertelin vähän sielä ja täälä ja päädyin manga cafeeseen. Ikäväkseni ramune oli kuitenkin päässyt loppumaan joten sitä en sitten saanut ;__; ja sitten kyllä muutama g luokkalainen liittyi seuraani :)
Huomen sit An Cafen keikka jonne suuntaamme Ronjacchin kanssa heti kun koulusta ulos pääsemme ja venataan siel sit muutamia tunteja. Äääää en jaksas oottaa millää, haluun sinne jo! ^^ mutta ei täs sitte muuta.
bye.
ja tollasii nukkei oli siel ihme taidemuseos. laittasin enmpi kuvii jos saisin niit koneelle.

sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Ylihuomennaa~

Ylihuomenna on An Cafen keikkaa!!! YAY ^^ <33333
asskkhfdhrngjgjghtgv jaa jaa tuota tuota no tänää yrittäny lukee bilsan kokeisiin, nukkunu ja käyttäny kahta koiraa lenkil ja juu u huomen ois hesan reissu koulun kans...enkä ehkä ehdi postailla pariin päivään kun on hirveesti kaikkee ja se keikka tiistain joten kirjotanpa nyt sitte yhden novellin taas vaihteeks :)

Orphanage

Uusi talomme oli ihana. Tumman ruskea puinen kartano joka oli rakennettu 1800-luvulla. Olin aina tahtonut asua sellaisessa talossa, talossa jossa oli leveät istuttavat ikkunalaudat, suuret huoneet, paksut sametti verhot ja monta makuuhuonetta.
Järjestelin tavaroitani vielä ennen nukkumaan menoa. Kun nallet oli tarkalleen pituus järjestyksessä ikkunalaudalla ja kirjat siistissä pinossa pöydällä, sain mielenrauhan ja kömmin paksun peittoni alle. Nukuin huonosti ja näin unta jossa juoksin pihallamme ja yritin löytää jotakin. Koskaan en kuitenkaan mitään löytänyt vaan juoksin vain turhautuneena ympäriinsä kunnes aina päädyin tuijottamaan ulkona outoa puista ovea. Olin unessa varma että etsimäni oli oven takana, mutta se oli aina lukossa enkä päässyt sisälle.
Heräsin auringon paistaessa verhojen raosta huoneeseen. Kello näytti lähenevän jo yhtätoista. Kampesin itseni ylös sängystä, puin päälleni ja kävelin portaat alas keittiöön. Olin odottanut kuulevani iloisen hyvänhuomenen toivotuksen tullessani, mutta mitään ei kuulunut. Talo oli oudon hiljainen. Haukkasin banaanin ja lähdin kiertelemään taloa. Olin ollut aivan varma että äitini olisi ollut keittiössä, mutta ei. Kiersin koko talon löytämättä vanhempiani mistään. Ryntäsin paniikissa ulos talosta ja puutarhaan. Juoksin ympäri jättimäistä puutarhaamme näkemättä vieläkään ristin sieluakaan. Tiesin vanhempieni olevan jossakin talon lähettyvillä, sillä autot olivat pihassa. Kiersin jälleen taka pihalle, kun silmäni iskeytyivät villiviini pöheikköön terassin vieressä. Ryntäsin sen luo ja aloin repiä kasvustoa pois. Sen takaa löytyi juuri se mitä etsin. Lukittu puinen ovi joka haisi mullalle ja pilaantuneille kasviksille. Rynkytin ovea sen toivossa että se hajoaisi lahouttaan käsiini, mutta ovi pysyi kuitenkin tiukasti kiinni eikä hievahtanutkaan. Mietin hetken. Tähän asti uneni oli toteutunut, mutta unessakaan en ollut saanut ovea auki. Katsoin epätoivoisena lukkoa ja mietin olinko nähnyt missään avainta joka mahdollisesti sopisi lukkoon. Samassa muistin. Olin muuttopäivänä kysynyt isältäni, miksi eteisen oven yläpuolella roikkui ruosteinen avain. Isä oli ottanut avaimen ja viskannut sen jonnekkin villiintyneeseen puutarhaan sanoen että se oli vain ruma, eikä sillä kuitenkaan mikään aukeaisi. Nyt oli pakko löytää tuo avain. Ryntäsin keskelle ruusupuskia, marjapensaita, omenapuita ja villiintyneitä kukkapenkkien jäännöksiä. Avaimen oli pakko olla jossakin siellä.
Etsin kunnes käteni oli verillä ruusun oksien seassa möyrimisestä. Lysähdin onnettomana polvilleni ja pyyhin multaa naamastani saaden veriset viirut kasvoihini hihaani tarttuneesta piikkioksasta. Painoin käteni viileään maahan ja otin kovan multa paakun käteeni ja viskasin sen päin taloa. Paakun osuessa seinään mullat karisivat sen yltä ja näin mikä se oikesti oli. Ruosteinen avain.
Pomppasin oistis mullasta ylös ja ryntäsin avaimen luo. Nostin sen maasta ja pyyhin siitä pahimpia multa kökköjä hihaani. Sovitin avaimen lukkoon, käänsin ja kuului "klik". Riuhtaisin oven auki ja jäin tuijottamaan pimeää luotaan pois työntävää portaikkoa, joka laski jyrkästi maan sisään. Tiesin että minun oli pakko mennä alas, vaikken olisi millän halunnutkaan. Askelmat olivat kylmät ja kapeat ja matkan varrelta puutui muutama. Alhaalla oli vielä paljon pimeämpää kuin mitä ylhäällä oli ollut. Hapuilin seiniä myöten pimeään käytävään joka vietti aavistuksen alas. Samassa näin kulman takaa kajastavan lämpöistä valoa ja kuulin puhetta. Hiivin lähemmäs ja yht äkkiä edessäni avautui kynttilöin valaistu kammio. Se oli hyvin kylmä paikka vaikka siellä olikin kynttilöitä. Kammiossa oli noin kuusitoista mustaa arkkua joista joidenkin päällä istui ihminen. Ihmisillä oli mustat vaatteet ja mustat viitat joiden sisäpuoli oli punainen. He olisivat muuten näyttäneet kohtuu normaaleilta nuorilta, mutta heidän ihonsa ja silmänsä saivat heidät näyttämään mielipuolisilta. Jokaisen iho oli viti valkoinen ja silmät kirkkaan punaiset.
Keskellä kammion lattiaa makasi kaksi normaalia ihmistä, tai oli ainakin maannut. Valkoiset ihmiset olivat silponeet heidät ja joivat paraikaa uhriensa verta, paljastaen samalla terävät kulmahampaansa, mutta tunnistin silvotut ihmiset oitis. Suustani kuului hysteerinen kiljaisu joka sai syömingit keskeytymään ja päät kääntymään minuun.
-Kas, kas, sankaritar taisi saapua hiukkasen myöhässä. Olisit ehkä halunnut kuulla heidän viimeiset sanansa, mutta pahoittelen sitä että vampyyrikin tarvitsee ruokansa. Sanoi äitini kättä repivä musta hiuksinen tyttö. Tuijotin kauhuissani tyttöä ja vanhempiani ja aloin kiljua niin kovaa kuin krkusta lähti. Samassa ääneni kuitenkin tyrehtyi, kun valkoinen kylmä käsi iskeytyi suulleni ja toinen puristi minut tiukasti vasten kylmää rintaa.
-Äläpäs kilju. Sanoi lempeä mutta kylmä ääni korvaani.
-Ymmärrän kyllä että olet hiukan järkyttynyt nähdessäsi vanhempiasi silvottavan ja syötävän, mutta se ei oikeuta sinua tuhoamaan meidän muiden korviamme. Mietit nyt kauhistuneena, mitä tekisit päästäksesi pois täältä, niin mekin olemme miettineet kukin vuorollamme. Mietit nyt raivoissaisi miksi teimme tämän sinulle ja niin mekin olemme kaikki miettineet, mutta olisiko sinusta reilua että sinun vanhempasi säästettäisiin jos ei meidänkään säästetty? Siksi toivotammekin sinut terve tulleeksi tänne, tämä on Orpokoti. Ääni kuiskasi painottaen etenkin viimeistä sanaa. Sitten hän päästi irti ja lysähdin lattialle henkeä haukkoen. Puhunut vampyyri käveli eteeni. Hänellä oli mustat lyhyet, pörröiset hiukset, musta niitti kaulapanta ja musta silmälappu joka peitti hänen vasemman silmänsä. Hän kyykistyi, tarttui olkapäähäni ja vetäisi minut taas vasten kylmää rintaansa. Hän avasi suunsa, nuolaisi kerran huulian ja iski terävät hampaansa kaulaani. Päässäni sumeni.
Nyt istun arkkuni kannella ja juon pullosta talteen ottamaamme verta, minun vanhempieni verta. Taloon on muuttanut tänään uusia asukkaita ja me kaikki tiedämme että kohta saisimme tuoretta verta ja taas yhden juojan lisää. Terve tuloa, tämä on Orpokoti.


Nooin, siinä se ja vielä viimeinen asia eli faija, koska tiedän että luet tämän niin saanen muistuttaa että frostin lippu pitäs ostaa pikapuoliin ^^
ei täs sit muuta, heipsuun :3

lauantai 3. marraskuuta 2012

anteeksi että kiroilen mutta nyt vaan sattuu vituttamaan

Epäluotettava asennevammanen ongelmanuori tässä päivää, kuinkas teillä sujuu? Musta oikeesti tuntuu että mä olisin jokin erittäin vaarallinen eläin joka on sullottu liian pieneen häkkiin. Eläin jota sormi kerrallaan tehdään enemmän ja enemmän toimintakyvyttömämmäks. Ja valitettavasti te ihmiset onnistutte siinä. Joka kerta ku te murratte siltä eläimeltä yhden sormen se vajoaa yhden pykälän alas päin ja kun kymmenes on murtunut se eläin on taas sielä missä se vietti viime kesälomansa kaksi viimeistä viikkoa. Tosin erona on se että viimekerralla siellä oli ehjät selvät portaat takaisin, mutta nyt portaista puuttuu yli puolet ja ne muutamat jäljelle jäänet on lahoja ja petollisia ja vain yksi porras kantaa jos sekään.
Aloin miettiä viime vuosia. Muutama vuosi sitten oli pieni ja ilonen Aada tyttönen joka onnellisesti alkoi pelata jalkapalloa ja jolla koulussa oli oma tiivis laumansa. Sitten hän huomasi ettei jalkapallo ollutkaan niin hauskaa, sillä joukkueesta vain kahta pystyi sanomaan kaveriksi ja muuta oli joko hiljaa vierestä katsojia tai vihollisia. Aada ei kuitenkaan luovuttanut vaan kampesi itsensä eteen päin. Samaan aikaan hän piti oman laumansa tiiviisti kasassa ja tukeutui heihin tarpeen tullen. Kului vuosi ja toinenkin samallalailla. Sitten ihminen kerrallaan alkoi karttaa Aadaa. He eivät tehneet sitä nopeasti vaan ottivat pikku hiljaa etäisyyttä häneen ja nyt kun katson elämääni huomaan että siitä isosta tiiviistä laumasta ei ole enää jäljellä yhtikäs mitään, ei mitään. Olenko mä muuttunut kamalaksi pedoksi jonka kavereita ollaan vain teennäisesti ja aina kun mahdollisuus niin mieluummin ollaan jonkun muun seurassa kuin sen inhottavan pedon. (tämä tosin ei pidä paikkaansa ainakaan yhteen ihmiseen) vai onko tää maailma vaan muuttunu ja mua ei kertakaikkisesti vaan enää tarvita...mä olen tosi onnellinen jos edes yksi ihminen voi sanoa välittävänsä musta aidosti, olevansa musta oikeesti huolissaan mun vaeltaessa jossain manalan pohja mudissa, olevansa oikeesti onnellinen mun puolesta kun mä huomaan yhden pelastavan kiven jonka päälle kiivetä, edes yksi sellainen ihminen. Ja te jotka mua ootte alkanu karttaa ja te jotka ootte aina karttanu mua ku ruttoa, mä en tarvitse selityksi ja syitä käytöksellenne, mä vaan jätän teijät omaan arvoonne. Mutta ettei tää mee ihan pelkäks angstaamiseks ni saatte nyt sen joskus lupaamani scifi novellini.

Sähköinen manala

Vihdoin toiveeni toteutui ja sain sen. Pieni valkoinen koiranpentu vinkui sylissäni. Se ei ilmeisesti pitänyt automatkoista lainkaan.
-ihan kohta ollaan kotona Fibi, ihan kohta. kuiskasin sille ja se rauhoittui hieman vaikkei vinkumista lopettanutkaan.
Kotona Fibi rauhoittui ja kävi sille ostettuun koriin nukkumaan pikkusiskoni jäädessä silittelemään sitä. Minä menin koneelle pelaamaa peliä, jonka olin saanuy edellisenä päivänä. Pelissä seikkaili minun näköinen ukkeli (olin tehnyt tyypin itse) jonka piti tuhota robottikoiria sellaisissa luolastoissa laboratorioissa, kammioissa, metsissä ja muissa vastaavissa paikoissa. Olin päässyt eilen laboratoriokentälle asti ja jatkoin peliä siitä mihin olin eilen jäänyt.
Samassa pikkusiskoni huusi että toisin Fibin keittiöön, jotta sille voitaisiin ántaa ruokaa. Käännyin tuolillani ympäri ja katsoin Fibin koriin. Se ei ollut siellä.
-ei Fibi ole täällä! huusin keittiöön.
-no ei ole tääläkään, eikä olohuoneessa eikä eteisessä eikä missään. Emme ole nähneet sitä pitkään aikaan. sisareni huusi.
Sydämeni jätti yhden lyönnin välistä, kun katsoin ikkunaani. Se oli auki. Fibi oli pieni kokoinen mutta olisiko se voinut mahtua tuosta ulos, mietin ja tuijotin aukinaista tuuletusikkunaa. Miten en ollut huomannut lainkaan, että se oli ylipäätään lähtenyt koristaan jonnekin.
Juoksi eteiseen ja aloin vetää ulkovaatteita päälleni. Samalla selitin arveluni muille ja sisareni lähti mukaani. Ulkona oli alkanut sataa lunta.  vedin takkia tiukemmin päälleni ja aloin huudella Fibiä.
Puolen tunnin alomme olla jo aika jäässä ja epätoivoisia. Olimme kuitenkin varmoja että koira oli päässyt ikkunastani ulos, sillä sen alta oli löytynyt tassunjälkiä. Enempää jälkiä emme olleet löytäneet, sillä vasta satanut lumi oli peittänyt ne.
-Simon, entä jos Fibiä ei löydy mistään? Sarah kysyi surkeana.
-älä huoli, kyllä se löytyy. vastasin vaikken tiennyt voisinko itsekkään luottaa sanomaani. Samassa se vain käveli eteemme. Siinä Fibi vain yht äkkiä oli, istui ja tapitti meitä silmissään lasittunut katse.
-Fibi! Sarah kiljaisi ja noukki pienen koiran syliinsä. Hän halasi sitä tiukasti ja hymyili. Olin helpottunut että se löytyi. Onneksi.
Kävelimme nopeasti kotiin, sillä ulkona pakkanen oli kiristynyt entisestään. Kotona Fibi näytti autuaan onnelliselta päästyään taas lämpimään koriinsa.
Yöllä näin sekavia unia Fibistä ja robottikoirista. Samassa säpsähdin hereille. Fibi istui vatsani päällä kännykkä suussaan.
-Fibi hei, älä viitsi ottaa mun kännykkää. sanoin unisena. Fibi loikkasi kuitenkin lattialle ja jouduin nousemaan sängystä saadakseni kännykän takaisin. Koira murisi ja työntyi työpöytäni taakse. Ryömin perässä kun se ei tullut takaisin kutsumalla. Möngin johtojen seassa mutten nähnyt fibiä. Minne ihmeeseen se oli kadonnut? Pamautin pääni tietokoneeseeni, mutta pääni jatkoikin suoraan siitä läpi ja koko vartaloni hulahti koneeseen. Näin Fibin vähän edempänä ja ryntäsin koiraani kohti, putosin jyrkänteeltä ja kuolin. Ilmestyin taas jyrkänteelle ja käsitin asian. Olin lempipelini sisällä. Katsoin Fibiä otsa kurtussa. Koira tuijotti takaisin ja alkoi muuttua pelissä olevaksi robotiksi.
Otin vauhtia ja loikkasin, mutta matkani katkesi pimeyteen. Joku oli sammuttanut tietokoneeni. Etäisesti kuulin äitini äänen ja kuva edessäni alkoi selventyä. Katsoin näyttön sisältä omaan huoneeseeni. Äiti istui itkien ruumiini sylissään, isä nojasi nyyhkyttäen oven pieliin ja Sarah itki sängylläni Fibi sylissään. EI! Ei näin, en ollut kuollut. Nytkin näin kehoni ihan kunnossa, en ollut edes mikään haamu tai mitenkään vain henkisesti koneessa. Katsoin murheen murtamaa perhettäni ja katseeni nauliutui Fibiin, joka tuijotti minua kuin tietäisi minun olevan koneen sisuksissa, ehkä tiesikin ja olinkin aika varma että se tosiaan tiesi, sillä näytti siltä kuin se olisi virnistänyt minulle. Fibi hivutti nopeasti Sarahin kännykän tämän taskusta. Silmäni laajenivat kauhusta. Aikoiko se hirviö tehdä saman Sarahille? Ei näköjään, sillä Sarah katsoi surullisena koiraa ja poimi kännykkänsä takaisin taskuunsa, mutta ymmärsin heti että olisi vain ajankysymys, millon Sarah kokisi saman kohtalon kuin minä.
Kuva huoneeseen hämärtyi ja musta raastava pimeys ympäröi minut. Näin jonkun tai en nähnyt vaan oikeastaan vain tunsin että joku lähestyi minua. Fibi ilmaantui viereeni puukko suussaan. Riuhtaisin puukon sen hampaista ja iskin koiralta pään pois. Fibi jäi kuolleena siihen ja katsoin veristä asettani. Iskin puukon ranteisiini ja annoin itseni kuolla verenhukkaan. Sitähän Fibi oli halunnut, repiä perheeni hajalle ja tappaa minut ja seuraavaksi Sarahin.
-Hyvästi elämä, minä lähden nyt. kuiskasin ja annoin itseni hiipua pimeyteen.

perjantai 2. marraskuuta 2012

mun sy sy sydämestä puuttuu palanen ja soi päässä ja pahasti

heii taas ihminen...tai eläin, ihan miten vaan :) mitäs muuta...tehään suklaa kuppikakkuja täälä with Willrakasparas jajaa jhgihgruihgtuitfggjfk ja meen varmaan willille tänään yöks. :3
ja ja ja ja kirjotanpas nyt ton scifi novellini tänne huomenna :3
bye bye