Vihaan maanantaita

Juuba duuba daaba moi :) Tänään sain taas kerran huomata että minua pidetään ylettömän vähä älysenä, kuurona ja sokeana, mutta ihmiset valitettavasti en sitä ole. Tiedän kyllä mitä puhutte ja teette. Muutamien ihmisten käytös sai mut taas vaihteeksi jokseenkin ärtyneeksi ja toivoisin että henkilöt itse tajuaisivat kuinka lapsellisia ovat.
Mua ei kans nykysin kiinnostas enää yhtään pelata futista ja se taas johtuu siitä että yksinkertasesti ainoa mistä mä voin pelatessa ja muutenkin futis touhuissa nauttia on vastustajan runnominen. Musta tuntuu hirveen usein että mua pidetään outona, eikä mua vaan oikein ymmärretä, koska olen otaku ja cafekko, koska en pyöri samanlaisissa porukoissa kuin muuta, koska pukeudun erilailla ja koska olen muutenkin ihan erilainen kuin kaikki muut.  Muutenkin kiinnostus futiksesta on pahasti lopahtanu, enkä vaan jaksas millää raahautuu aina harkkoihin ja peleihin. Ei vaan kiinnosta enään.
No mutta positiivisempiin aiheisiin. Sain tosiaan suostuteltua bändini soittaa jotain an cafen biisei ja ittekseni oon opetellu nyt 1/2. (<--- toi on siis biisin nimi) ja aletaan varmaan soittaa seuraavaks ehkä alonea tai orange dreamia.
Ja sain ton an cafe ficin nyt kans valmiiks että saate sen nyt vihdoin ja viimein. Ensin tosin kerron sen verran että kun luette niin niille jotka ei oo japani ihmisiä niin tiedoksi että Takuya lausutaan Takuja, Yuuki lausutaan Juuki ja nyappy njappi. Ja vielä siltä varalta että ette satu kuuntelemaan an cafea niin tässä on henkilöt.

oik. basisti Kanon, kosketin soittaja Yuuki, vokalisti Miku, kitaristi Takuya ja rumpali Teruki

An cafe ficci jolla ei ole nimeä

Oli tosi kylmä. laskin kasan piuhoja maahan ja tiirasin palotikkaita seinässä. Tikkaiden vieressä oli juuri ihmisen mentävä tuuletuskanavan suuaukko ja Takuya oli juuri tunkemassa kitaraansa siitä sisään, Terukin yrittäessä kiivetä ylös bassorumpu selkäänsä köytettynä. Ihmettelet varmaan miksemme yksinkertaisesti käyttäneet ovea, mutta siihen meillä on syymme. Syy yksi on se että takaovi on jäätynyt yöllä kiinni, eikä aukea ja syy kaksi se että jos käyttäisimme pääovea rakkaat cafekkomme ryntäisivät pyytämään nimmareita ja haleja, jolloin sisälle yrittäminen olisi silkkaa itsemurhaa. Niinpä olemme päättäneet ryömiä tuuletus kanavia pitkin sisälle.
Kävelin autolle ja nostin sieltä pianoni. Olin viimeinen jonka piti roudata kamansa tikkaita ylös. Sidoin soittimen selkääni ja aloin kiivetä Kanonin jäljessä ylös. Juuri kun olimme molemmat saaneet soittimet tuuletusaukkoon, kuului ikävä rusahdus, toinen, kolmas ja neljännellä rusahduksella tajusimme kaatuvamme kovaa vauhtia taakse ja alas. Roikuimme rystyset valkoisina tikkaissa jotka ruuvi kerrallaan irtosi seinästä ja jotka lopulta rysähtivät maahan. Kuului hirveä rysähdys ja sitten minun ja Kanonin ulvontaa. Terukin pää ilmaantui tuuletuskanavasta.
-Herranen aika, mitä te oikein metelöitte? Meidän piti mennä sisälle vähin äänin ettei saada taas cafekko ryntäystä päällemme ja täällä te ulvotte kuin susilauma.
Katsoin Kanoniin joka yritti kammeta tikkaita päältään ja sitten taas Terukiin.
-Luuletko että tippuessamme seinältä jäätyneeseen maahan voisimme olla hiljaa? Kysyin kohottaen kulmakarvojani.
-No okei, ette ehkä, mutta nyt hiivitte hiljaa takaovelle. Roudaamme soittimet ensin salin ja sitten tulemme murtamaan sen oven. Teruki sanoi ja katosi taas tuuletus kanavaan.
Kanonin aseteltua tikkaat seinän viereen, kävelimme ovelle, istuimme portaille ja jäimme odottamaan. Kanon hyräili nyappy in the worldiä ja minä puhaltelin käsiini pitääkseni ne lämpiminä. Vähitellen meitä alkoi jo hieman epäilyttää, oliko meidät kenties unohdettu, sillä olimme istuneet siinä jo yli puolituntia. Vähän ajan kuluttua Miku kuitenkin ilmestyi ovelle.
-Anteeksi, meillä tuli hieman ongelmia soittimien kanavasta alas saamisen kanssa, siksi kesti. Hän sanoi ja virnisti.
-Teruki on vieläkin jumissa bassorumpunsa kanssa.
Nousimme ylös ja kävelimme sisälle. Seurasimme Mikua suureen saliin jossa Takuya ja muutama Nosturin henkilökuntaan kuuluvaa henkilöä yrittivät nyhtää Terukin rumpuja tuuletus aukosta. Terukia itseään ei näkynyt, mutta kuului sitäkin paremmin kun hän kiroili ja yritti päästä pois. Lopulta turvauduimme sahaan ja suurensimme aukkoa hieman.
Kun Teruki oli päästetty ahdingosta ja loputkin soittimet oli saatu lavalle Miku ilmoitti menevänsä tupakalle. Minä ja Kanon lähdimme hänen mukaansa.
Ulkona oli pakkanen kiristynyt ja säälimme ulkosalla jonottavia fanejamme suuresti. Stalkkasimme heitä nurkan takaa näyttäytymästä kuitenkaan pahemmin. Kanon harkitsi heittävänsä jotakuta jonossa seisojaa lumipallolla, mutta aloimme olla sen verran kylmissämme, että päätimme mieluummin palata sisälle kuin alkaa pitää meteliä itsestämme. Painoin ovenkahvan alas ja nykäisin. Se ei kuitenkaan auennut. Käännyin katsomaan Mikua ja kanonia.
-Mikset avaa ovea? Miku kysyi.
-Yritäppä itse avata. Vastasin ja siirryin hänen taakseen. Miku yritti rempoa ovea auki, mutta turhaan.
-Kuka perkule on lukinnut meidät ulos?  Hän karjaisi ja kääntyi meihin muihin päin. Vokalistimme syyttävä katse sahasi minun ja Kanonin väliä ja pysähtyi basistiimme.
-Kuule Kanon, tämä ei ole yhtään hauskaa. Kai sä otit avaimet kun tulit ulos viimeisenä ? Hän kysyi.
-Mä luulin että sä otit avaimet. Kanon totesi yks kantaan.
-Eli meillä ei ole avaimia, ovi on lukossa ja kaikki muut on salissa toisella puolella taloa, joten kukaan ei kuule meitä. Jes, hyvin menee. Miku puuskahti ja potkaisi vielä kerran ovea.
-Mitäs nyt? Kysyin.
-Ei kai auta muu kuin mennä pääovesta. Kanon sanoi ja hieroi Käsiään lämpimiksi. Miku näytti miettivän jotakin.
-Niin, ei kai tässä tosiaan muu auta. Hän totesi viimein ja lähti kävelemään talon nurkalle, meidän seuratessa pärässä.
Kurkistimme varovasti kulman takaa, yhä vain kasvavaa cafekko jonoa. Vetäisimme kaikki yhtäaikaa huppariemme huput päähän ja mahdollisimman syvälle silmille. Kävelimme muina miehinä jonon ohi kohti ovea. Tunsin kun kymmenet, ehkä sadat silmäparit jäivät tuijottamaan. Ängimme jonon läpi ja olin onnellinen että olin ottanut vain randomisti jonkun hupparin naulakosta, sillä selässäni luki nyt vartiaja, eikä kukaan kysellyt mitään kun menimme sisälle. Kanonia ja Mikua sen sijaan tuijotettiin huomattavasti enempi. Vasta kun olimme turvallisesti monen oven päässä ulko ovesta, vedimme huput päästä ja uskalsimme taas puhua ja hengittää. Marssimme saliin jossa Takuya viritti jo kitaraansa ja Teruki asensi symbaaleja kohdilleen. Keikan alkuun oli enää puolitoista tuntia ja Vip-vieraat päästettäisiin ihan kohta sisälle. Kävelin lavan taakse, pukuhuoneeseen ja katsoin että peruukki oli hyvin ja lasit kunnossa. Takuya, Teruki ja Miku käveli huoneeseen nauraen jollekkin mitä Miku oli juuri sanonut. He istuivat tuoleille huoneen reunoille ja vaipuivat ajatuksiinsa. Meitä kaikkia jännitti.
Samassa Kanon ja tulkkimme ilmaantuivat ovelle. Tulkki selitti että Vip-vieraat olivat jo sisällä ja että meidän pitäisi jo mennä. Nousimme ja lähdimme Miku etunenässä kulkemaan narikoille.
Vip-tilaisuudessa jaoimme nimmareita ja halasimme fanejamme jotka kuvasivat meitä taukoamatta ja tunti kului äkkiä. Palasimme lavan taakse johdattaen samalla vippiläiset saliin. Hetkessä alkoi muutakin virrata muutakin yleisö paikalle ja jännitys sisällämme kasvoi. Olimmehan me esiintyneet paljon, mutta jännitys tuli aina juuri ennen lavalle menoa. Cafekot huusivat meitä jo lavalle.
Miku nyökkäsi Terukille ja hän asteli lavalle huuto ja taputus myrskyn saattelemina. Sitten oli minun vuoroni astua lavalle.
Pompittuani lavalla hetken, vetäydyin omalle paikalleni koskettimien taakse. Teruki virnisti rumpujensa takaa. Sitten lavalle saapastelivat vielä Kanon, Takuya ja Miku.
-NYAPPYY!!! Miku karjaisi ja sai yleisön huutamaan entisestään. Aloitimme Maple gunmanilla ja tunnelma räjähti heti kattoon. Tunnit kuluivat taas hujauksessa. Toisiksi viimeinen kappaleemme Bonds kizuna alkoi.
Biisi oli noin puolessa välissä kun Mikun ilme muuttui ja ääni vaimeni hieman. Hän katsoi huolestuneen näköisenä yleisöön ja näköjään myös Kanon oli huomannut saman kuin Miku. Silloin huomasin itsekkin outoa liikehdintää yleisössä. Soitto jatkui, muttei niin varmana kuin hetki sitten. Samassa Miku lopetti laulamisen ja loikkasi alas lavalta. Hän töni tunkevia cafekkoja pois tieltään ja pysähtyi kaiken keskelle. Fanit olivat lopettaneet tunkemisen ja jättivät tilaa Mikun ympärille. Kaksi tyttöä makasivat lattialla, tai toinen istui ja piteli päätään ja toinen makasi vain puoliksi tajuissaan.
-Oh my god. Miku kuiskasi. Joku cafekoista selitti hänelle englanniksi mitä oli tapahtunut ja Miku huusi meidät luokseen. Hän kertoi toisen kaatuneen ja toisen auttaessa häntä ylös he olivat molemmat saaneet iskun päähänsä. Kanon nosti tajuttomamman syliinsä ja Teruki auttoi toisen ylös ja piti häntä pystyssä. Miku sanoi cafekoille palaavansa pian ja sitten veimme tytöt pukuhuoneeseen lavan taakse. Toinen laskettiin sohvalle ja toinen jäi istumaan tuolille oven viereen.
Miku ja minä palasimme lavalle hämmentyneen yleisömme eteen.
-Jatkamme tuota pikaa. Miku sanoi ja sai yleisön puhkeamaan taas huutamaan ja taputtamaan. Hetken aikaa höpisimme cafekoille mitä päähän sattui pälkähtämään, kunnes Kanon, Takuya ja Teruki tulivat lavalle ja pääsimme vetämään keikan kunnialla loppuun.
Keikan jälkeen palasimme pukuhuoneeseen. Toinen tytöistä kuljeskeli ympäri huonetta ja toinen istui sohvalla hieman huonovointisen näköisenä. Kanon käveli istujan luo ja kumartui sen verran että sai kasvot tämän kanssa samalle korkeudelle.
-What's your name? Hän kysyi.
-Häh? Tyttö kysyi.
-Your name? Kanon toisti.
-Aaa, Aada. Tyttö vastasi ja tuijotti Kanonia.
-Are you ok? Are you able to stand? Kanon jatkoi.
-juu... Aada vastasi hieman epävarmasti, sillä ei ollut aivan tajunnut lausetta.
-Good. Kanon sanoi ja hymyili. Hän vetäisi Aadan ylös, joka tosin horjahti, mutta Kanon piti hänet pystyssä.
Teruki jutteli Rpnjaksi esittäytyneen tytön kanssa, Miku räpelsi kännykkäänsä, Takuya puhui tulkin kanssa jotakin ja Kanon yritti puhua Aadalle, joka ei tuntunut tajuavan paljoakaan, joten Takuya ja tulkkikin liittyivät keskusteluun. Itse istuin ja tarkkailin muita.
-Onko teillä nälkä? Miku kysyi yllättäen. Muut kääntyivät häneen päin ja tulkki selvensi kysymyksen tytöille.
-Ajattelin että voisimme mennä kaikki syömään, mä tarjoan. Miku jatkoi ja katsoi vuoroin jokaista meistä. Kuului hyväksyvää mutinaa ja vaihdettuamme kamat lähdimme ulos pakkaseen. Aadakin oli alkanut tajuta Kanonin höpinöitä ja he juttelivat tulkin avustuksella animeista ja basson soitosta. Aadakin oli kuulemma otaku ja basisti. Miku hyräili vieressäni jotakin sävelmää jota en tunnistanut.
-Mitä hyräilet? kysyin
-Keksin uutta biisiä, ajattelin omistaa sen näille kahdelle. Hän vastasi ja nyökkäsi tyttöihin. Nyökkäsin vastaukseksi ja vilkaisin Kanoniin joka oli juuri ottanut Aadan kiinni, tämän meinatessa liukastua. Teruki ja Ronja kävelivät vähän takanamme ja lensivät molemmat nurin astuessaan samaan kohtaan missä Aadakin oli meinannut kaatua.
Syötyämme Ronja sanoi hänen isänsä tulevan hakemaan heitä. Tytöt halasivat meitä kaikkia ja Aada takertui etenkin Kanoniin. Takuya ja Kanon antoivat molemmille plektrat, me muut kiitime heitä suuresti seurasta ja Miku kertoi uudesta biisistä jonka omistaisi heille. Tiesin että meille kaikille tulisi heitä ikävä.
The end~

sitten vielä yksi kysymys. Kumman näistä tekisin seuraavana cossinani? ^^

Bye Nyappy~