lauantai 16. toukokuuta 2015

Äärimmäisen flegmaattinen Kukai~


Ettäs tuotas moi~



Oikeesti, nyt väsyttää. On niin flegmaattinen olo etten mä kykene mihinkään järjelliseen toimintaan, joten selitänpä teille nyt sitten kaikkea turhaa. :D

Ekaks herää ehkä kysymys miks oon niin kuollut tällä hetkellä. Ei, se ei johdu koulusta, vaan siitä että viime yönä ei kauheesti nukuttu. 
Meillä oli siis isosviikonloppu, eli käytännössä meijän leirin isosporukan kanssa vietettiin ekaks pari tuntia ruokakaupassa ja Kärkkäisellä, ajettiin yhden isosen kämpälle, jossa poijjaat meitä kiltisti ja ehkä ihan vähän vittuuntuneina odotti ja sitten pojat teki meille ruokaa, katottiin yks leffa ja jotkut kävi saunassa. 
Siinä puolen yön tienoilla katottiin toinenkin leffa, joskin puoliväliin mennessä kahta lukuunottamatta kaikki oli nukahtanu, osa lattialle ja osa yheks kasaks sohvalle.
Puoli kolmen maissa aamuyöstä sitte  virallisesti mentiin nukkumaan ja aamulla me tytöt sitte laitettiin pojille vuorastamme aamupala. Käytiin sit viel vähän leiri juttuja läpi ja lähettiin kotiin.~


Tänään pitäs vielä raahautua Joville illalla nuorteniltaan, koska meijän pikkasten pitäs tulla sinne ja vastuullisena isosena mun pitäs olla sielä kans.


Koulurintamalla menee silleen semi hyvin, tai niin hyvin ku 3 päivää ennen koeviikkoa voi mennä. Itseasiassa mä oon jo niin väsyny koko kouluun etten mä jaksa ees stressaa pahemmin, on vaan ihan sellai ihan sama - fiilis, vaik ees on kolme kielen koetta ja kahest pitäs päästä läpi. No jaah...se on sit ens syksyn murhe sit jos menee penkin alle, nyt ei jaksa kiinnostaa. =3= 





Cosplayosastollakin menee ihan jees. Aloisin takista ei puutu enää kuin kavennus, kaulus ja 16 nappia :D
Sitten vaan tarvii vähän modailla sukkia, kenkiä ja shortseja~

Desun perjantaikin alkaa olla aika selvillä. Aladdinin siirryttyä ranta Yukiin en tienny mitä Desun perjantaille tekisin ja montaa erilaista visioo on ollu monestakin hahmosta. Lopulta asia ratkesi kun tilaamani peruukki putkahti postiluukusta eilen.
Perjantain rullailen Shugo charan Kukaina, casual versiona tosin.
Teen yhden fanartin pohjalta, mutta vähän erilailla, koska vedän kaappicossina. C:





Tykkään täst peruukist tosi paljon, se on tosi hyvä laatunen ja silee ja pehmee ^^ Melkein säälittää että otsahiukset on liian emot Kukaille ja täytyy leikellä vähän. Toivottavasti Niya voi vähän apustaa asian kanssa, mä kun oon peruukkien kans ihan peukalo keskellä kämmentä. :D




Mut joo eipä tässä sen ihmeempiä, nähdään taas~




Panda kuittaa~



4 kommenttia:

  1. voi ei, emo kukai!
    kouluinnostus on oikeesti tosi alhaalla, miulla kanssa :d ei enää jaksa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tavallaa Kukai ois kiva jättää noin emoks mut sit kukaan ei kyl tunnistais (vaikkei tunnista kyl varmaa muutenkaa koska casual :'D)

      Poista
  2. Iiih ootpas söpö >w< <3

    http://ganbattedesuka.blogspot.fi

    VastaaPoista