keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Joulukalenteri: Cosplayta ajan takaa ja sen yli: Luukku 24 Matkalla kotiin

Moikka~

Tervetuloa Kaappimörön ihka ensimmäiseen joulukalenteriin!~


Tässä joulukalenterissa käydään läpi vanhoja hahmoja jotka on kummitellut vuodesta toiseen mielessä, ja uusia jotka ovat kummitelleet vähän vähemmän aikaa mutta jotka ovat silti jo juurtuneet syvälle cosplay haluihin. Jospa sitä joskus sitten intoutuisi vaikka saamaan jonkun ihan cossiksikin asti~ Joka päivä tulee 1-3 hahmoa ja joinain päivinä myös ihan normi postauksia, eli joulukuu on aika runsaspostauksellista. Toivottavasti nautitte~ ^^


Luukku 24.
Axis powers Hetalia: Pirate Spain




Parasta viimeiseksi~ Yllättääkö ketään se että se liittyy Espanjaan? Enpä usko. :'D Espanja on rakkautta ja tottakai sitä pitää päästä cossaamaan!Ja kuten Suomen kohdalla totesin niin piraatti versiot on vienyt mun sydämen ihan kokonaan, siksipä sitä, eikä perus versiota. Lisäks rakasta merta, Barcelonakin on meren rannalla, joten siksikin piraatti tuntuu niin paljon omemmalta.

Piraatti espanjaan ei kai oo mitään virallista arttia, en ainakaan tiedä semmoisesta, joten asun voi soveltaa vähän itse. Jotakin näitten kaikkien sekotusta varmaan. Ajattelin että hattu kuuluu olla ja hilpari myös, joten ne on toden näköiset, tosin hilparin saatan jättä tekemättä sikäli kun sen raahaaminen jonnekkin kauas coniin on vähän hankalaa.








Voisin ostaa kans Espanjan lipun ihan tätä varten, voisin laittaa sen myös seinälle...~~ 




Mut hei HYVÄÄ JOULUA!!

Tämä joulukalenteri oli tässä, kiitos hurjasti että ootte jaksanu lukea, oli tosi kiva tehä tämmönen. Saa nähdä keksinkö ens vuonna joulukalenteria, mutta ainakin tiiän nyt että kivaa tää on, joten yritän varmaan ainakin.~ 

Kiitos paljon~ 

Nähdään pian~




Panda kuittaa~~






6 kommenttia:

  1. Tätä joulukalenteria oli kiva seurata! Monen cossin kohdalla tuli itsellekin nostalginen olo. Ja hei btw kyl piraatti Espanjasta on official arttii. Ei taida kyl olla väreissä ja Himaruyan piirrustustyyli ei ole tietenkään se maailman selkein... Tässä muutama kuva https://45.media.tumblr.com/5b4cacc92e9600f419aa16e79a0a61c8/tumblr_mjtrq8OtS31rd8zypo1_400.gif ja https://s-media-cache-ak0.pinimg.com/236x/c0/c0/da/c0c0da5670349780226823493f7817b0.jpg . Hyvää joulua! ☆

    VastaaPoista
  2. Kiva seurata tämmöstä cossisuunitelma-joulukalenteria. :) Nuo pirate-versiot ovat kieltämättä tosi siistejä! Itse vedin Japani photoshootin tässä muutama päivä sitten, vaikka cossia en ole vielä vienyt conille asti. Toivottavasti ensvuonna sitten. x)

    VastaaPoista
  3. ihana oli tämä kalenteri! Kiva oli lukea <:
    toivottavasti näemme tuotoksia kanssa vielä joskus 8)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti :__D joskin se voi olla epätodennäköistä mikäli ryhdytään realistisiksi, koska uusia hahmoja tulee suunnilleen viikottain.....^^'

      Poista